Pagani

Pagani on arvion mukaan kohta 5 vuotta täyttävä kissa neiti. Pagani tuli keskukselle muutaman kissan populaatiosta, jotka saivat nimensä automerkkien mukaan.

Pagani on edelleen melkoisen arka, mutta vaikka ihmisen läsnäolo jännittääkin vielä, niin on uskaltautunut jo liikkeelle ihmisen paikalla ollessa. Myös lusikalla tarjoiltu herkkutahna on maistunut ja jopa huiskulelun kanssakin on innostunut leikkimään. Oikein tutun ihmisen kanssa saattaa uskaltautua enemmänkin liikkeelle, mutta tämä vaatii aikaa jotta tullaan riittävän tutuiksi. Tuttukin ihminen aluksi epäilyttää, ja vasta hetken kuluttua Pagani uskaltautuu liikkeelle.

Pagani asusteli aikaisemmin samassa huoneessa Mese ja Lancia kissojen kanssa, ja heidän lähdettyään uusiin koteihin jäi hetkeksi ilman kaveria. Sittemmin hänen naapuriinsa muutti nuori herra Jamesonin ja heistä on nyt tullut varsin hyvät ystävät. Tästä syystä etsimmekin ensisijaisesti tälle kaksikolle yhteistä kotia.

Pagani sijaitsee Riihimäellä, Onnentassussa.

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Eläinten luovuttaja on Onnentassu/Eläinten auttajat ry
  • Onnentassu on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 15494973
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top