Iines

Iines on noin 3-vuotias, 20 kg:n painoinen narttukoira.

Luonteeltaan Iines on reipas höseltäjä, jolta vauhtia ei puutu. Iines on ihmisiä kohtaan kiltti ja kaikki otetaankin suurella riemulla vastaan. Monesti hieman liiankin innokkaasti, mm. päin hyppimällä. Varmaa tietoa miten suhtautuu toisiin koiriin ei ole, mutta keskuksella ollessa on reagoinut toisiin koiriin melko voimakkaasti, joten ei välttämättä sovellu toisen koiran kaveriksi.

Kovinkaan paljon Iinestä ei ole koulutettu, joten ihan perus käskyjen opettelua on runsaasti edessä. Hihnakäytöksessä on myös vielä paljon harjoiteltavaa. Hajut vievät mennessään ja riistaviettisyyttäkin varmasti löytyy. Sisäsiisteydessä on vielä haasteita, kakat tulevat jo aika hyvin ulos, mutta pissoja tulee sisälle aika ajoin.

Iines etsii kotia omakotitalosta, mielellään taajaman ulkopuolelta, koska ääntäkin neidistä lähtee. Hän nauttii kovasti tarhassa olosta, joten oma pakovarma tarha/aidattu piha olisikin toiveena uudelta kodilta. Uudelta omistajalta vaaditaan myös halua, aikaa ja sitoutumista kouluttamiseen. Iines soveltuisi parhaiten kotiin, jossa ei ole pieniä lapsia. Vaarana on, että ihan pienet jäävät Iineksen jalkoihin.

Iines on käynyt eläinlääkärin tarkastuksessa, jossa kaikki todettiin olevan kunnossa. Sterilointi joudutaan siirtämään myöhemmäksi, juuri olleiden juoksujen vuoksi. Tämä ei kuitenkaan vaikuta Iineksen kotiutumiseen, vaan uuden kodin kanssa tehdään väliaikainen sijoitussopimus ja kun sterilointi on sovitusti suoritettu, siirtyy omistajuus lopullisesti uudelle kodille. Onnentassu hoitaa steriloinnista aiheutuneet kulut.

Iineksen luovutushinta 650 €.

Iines sijaitsee Onnentassussa, Riihimäellä.

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Eläinten luovuttaja on Onnentassu/Eläinten auttajat ry
  • Onnentassu on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 15494973
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top