Selma

Selma on syntynyt syksyllä 2022. Hän tuli tuolloin syksyllä ihan pienenä pentuna talolle löytökissana, josta pääsi uuteen kotiin vielä saman vuoden aikana. Nyt Selma on palautunut talolle, itsestään riippumattomista syistä.

Selma on luonteeltaan ujon puoleinen, vieraita kohtaan jopa hyvin arka, mutta edellisessä kodissa omaa perhettä kohtaan seurallinen ja läheisyyttä kaipaava. Selmalla on ollut kaverina vanhempi naaraskissa, jonka kanssa tuli hienosti juttuun. Joten kiltti kisukaveri olisi Selmasta super kiva juttu. Talolla Selma on suhtautunut toisiin kissoihin kiinnostuneesti, vaikkakin hieman varautuneesti. Rauhallisemmat kissat ovat saaneet Selmasta kaverin, mutta kovin dominoivien tyyppien kanssa neiti ei tule juttuun. Selma saa kovasti turvaa kissakaverista, ja täten etsiikin kotia missä sillä olisi kiva reipas, mutta rauhallinen kaveri.

Selmalla todettiin helmikuussa suolistossa ja sappirakossa tulehdusmuutoksia. Tähän aloitettiin antibioottikuuri ja nyt maaliskuun alussa tehdyssä kontrolli ultrassa todettiin tulehdusten olevan ohi ja suoliston sekä sappirakon palauteen normaaliksi. Tämä lääkitys rumba hieman viivästytti Selman reipastumista. Nyt on kuitenkin uskaltautunut tutkimaan ympäristöään myös oman huoneensa ulkopulelle ja rapsutellakkin on saanut varovasti korvan takaa.

Selma ei tykkää kuljetuskoppaan laittamisesta, eikä liioin siinä matkustamisesta, joten mitään reissukissaa hänestä ei ehkä saa. Selma etsii kotia, missä saisi elää rauhallista elämää.

Selma odottelee uutta kotia Onnentassussa, Riihimäellä.

oplus_32

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Eläinten luovuttaja on Onnentassu/Eläinten auttajat ry
  • Onnentassu on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 15494973
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top