Sandra

Sandra on 9.2.2018 syntynyt tyttö.

Sandra etsii osaavaa ja sitoutunutta kotia. Kodin tulisi olla omakotitalo, jossa pystykorvan haukahdukset eivät aiheuta häiriötä. Sandra on suloinen ja rapsutuksia rakastava nuori pystykorvamix. Kodissa ei saisi olla pikkulapsia, sillä Sandra tarvitsee omaa rauhaa ja haluaa ajoittain omia tärkeinä kokemiaan asioita täysin itselleen eli hänellä on resurssiagressiivisuutta. Tämän vuoksi uudella omistajalla tulisi olla erityisen hyvät koiranlukutaidot, jotta asioiden omimisesta ei tulisi ongelmia vaan käytöstä saataisiin ohjattua oikeaan suuntaan.

Sandran luovutushinta on 500 €

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top