Illi

Uutta kotia etsii 01/2023 syntynyt tyttöpentu Illi.
Illin emä saapui yhdistykselle useamman kissan populaatiosta ja pian se huomattiinkin tiineeksi. Pennuista vain yksi säästyi hengissä. Illi voi tilanteeseen nähden hyvin, vaikkei ihan normaalin kasvukäyrän tahdissa ole pysynytkään.
Illi on luonteeltaan todella aktiivinen ja leikkisä pentu. Antaa käsitellä oikein hyvin, ei vaan malttaisi millään pysyä paikallaan, kun aina on kiire leikkimään ja tutkailemaan jospa uusia leluja olisi ilmestynyt jostain.
Kissapopulaatioille tyypilliseen tapaan Illilläkin on ollut hieman flunssaa. Testien perusteella on todettu mycoplasma felis sekä herpes tartunta.
Illi on saanut lääkityksen ja nyt ovat  taas silmät kirkkaat, eikä nenä enää vuoda.
Uuden kodin on hyvä ymmärtää että kissaflunssan sairastaaneet kissat pysyvät monesti taudin kanatajina, jolloin flunssa voi uusiutua ja silloin hoito oireiden mukaan ja tarvittaessa lääkärikäynti on paikallaan. Myöskään terveen kissan kaveriksi tartuntaa kantavaa kissaa ei suositella.
Illi luovutetaan ainostaan sisäkissaksi.
                            

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top