Kaamos

Kaamos on arviolta 2018 syntynyt poikakissa.

Kaamos on vielä hyvin arka ihmisiä kohtaan, eikä anna lainkaan koskea. Tulevalta kodilta toivotaan siis rauhallista ympäristöä ja malttia antaa Kaamoksen omaan tahtiin rakentaa luottamusta ihmiseen.

Kaamos on populaatiotaustainen, joten on kohonnut riski, että kantaa jotain kissojen välillä tarttuvaa tautia, kuten kissaflunssat. Lisäksi hänellä on todettu alkavia syöpymiä hampaissa, joten uuden kodin on sitouduttava säännöllisiin hammastarkastuksiin ja tarvittaviin operaatioihin.

Kaamos luovutetaan ainoastaan sisäkissaksi.

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top