Herkko (etsii yhteistä kotia Rahkon kanssa)

Herkko on noin 4-vuotias uroskissa.

Herkko on vielä hyvin arka, mutta eläinlääkärin mukaan ”säpäkkä tapaus”. Herkko pyrkii pysymään katseilta piilossa, ja suhahtaa pienesti kertoakseen että, täällä ollaan älä häiritse. Mikäli Herkon näkee joskus iltasella raapimapuun ylätasolla, se jähmettyy paikoilleen ja yrittää olla niinkuin ei olisikaan. Näissä hetkissä Herkko ei kuitenkaan pyri pakenemaan heti tilaisuuden tullen, vaan jää jopa seurailemaan ihmisen tekemisiä. Stressaavissa tilanteissa herran säpäkkyys tulee esille, mutta tasaisessa arjessa kaveri on hyvinkin rauhallinen.

28.6. Herkon kuulumisa hoitajilta
Herkko on reipastunut oikein urakalla ja saanutkin naapuri kopissa asuvasta Rahkosta itselleen ystävän. Kaverin avulla rohkeutta olla esillä ja tulla ihmisen lähelle on löytynyt oikein roppakaupalla. Kaverin kanssa on mukava painia ja tutkia elämää. Yhdessä on myös selkeästi turvallisempaa tutustua ihmiseen lähemmin. Tästä syystä etsimmekin nyt Herkolle ja Rahkolle yhteistä kotia.

Herkolle on etsinnässä rauhallinen koti, jossa osataan antaa aralle kissalle aikaa sopeutua kotikissan eloon ja hyväksytään se, ettei Herkosta välttämättä koskaan tule sylikissaa.

Herkko luovutetaan ainoastaan sisäkissaksi.

Herkko sijaitsee Onnentassussa Riihimäellä.

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Eläinten luovuttaja on Onnentassu/Eläinten auttajat ry
  • Onnentassu on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 15494973
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top