Curry VARATTU!

Curry on leikattu poikakissa, joka on syntynyt arviolta alkuvuodesta 2021.
Hän ujostelee vielä kovasti ihmisen seuraa, mutta hiljaa tarkkailee hoitajien toimia.
Curry etsii kotia, jossa olisi malttia antaa kissan lähestyä ihmistä, kun se on riittävän pitkään saanut kokea olonsa turvalliseksi.

Luovutetaan vain sisäkissaksi.

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top