Berbere

Berbere on noin vuonna 2017 syntynyt leikattu poikakissa. Berbere etsii kotia, jossa saisi aivan rauhassa kasvattaa luottamustaan, ja sopeutua elämään omien ihmistensä kanssa. Berbere on arka kissa, joka ei välitä rapsutuksista, mutta on jo reipastunut sen verran, että uskaltaa syödä nameja kädestäkin.

Luovutetaan vain sisäkissaksi.

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top