Bablo ja Makkonen VARATTU!!

Kissa kaverukset Bablo ja Makkonen etsivät uutta yhteistä kotia.

Bablo (mustempi naama) on noin 2-vuotias poika ja Makkonen jo noin 10 vuoden ikään ehtinyt herrasmies. Molemmat kissat ovat seurallisia, mutta rauhallisia.

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top