Rahko (etsii yhteistä kotia Herkon kanssa)

Rahko on arviolta noin 2019 syntynyt poikakissa. Populaatiotaustansa vuoksi hänellä on kohonnut riski kantaa jotain kissojen välillä tarttuvaa tautia, kuten kissaflunssat. Keskuksella oloaikana hän on ollut kuitenkin täysin oireeton.

Luonteeltaan Rahko on vielä hyvin arka. Ei tule päälle, mutta sähisee ja räpsii, mikäli liian läheista tuttavuutta yrittää tehdä.

28.6. Rahkon kuulumisa hoitajilta
Rahko on reipastunut paljon muutettuaan rauhallisempaan huoneeseen täällä talolla. Pian Rahkoa alkoi aina näkemään esillä ja hän ei aina lähtenyt karkuunkaan hoitajan tullessa huoneeseen. Rahkon hyvinvoinnille ja kesyyntymiselle isoimman sysäyksen antoi naapuri kopista löytyvä Herkko.

Kissat alkoivat leikkiä keskenään toistensa ovien ali, ja tulivat aina katsomaan toisiaan kun toinen oli vapaana huoneen aulassa. Pian uskalsimmekin päästää kissat yhdessä aulaan tutustumaan toisiinsa. Kaverin avulla on ollut turvallisempaa tutustua myös ihmiseen ja tutuimmat hoitajat ovatkin jo saaneet Rahkoa silittää. Tästä syystä etsimmekin nyt Rahkolle ja Herkolle yhteistä kotia.

Rahko toivoisi uudelta kodilta ymmärrystä aran kissan sielunelämästä, sekä kärsivällisyyttä antaa hänen omaan tahtiin opetella kotikissan elämää.

Rahko luovutetaan ainostaan sisäkissaksi.

Rahko asustelee tällä hetkelä Riihimäellä Onnentassussa.

Onnentassun asukkaat

  • Onnentassuun kotia etsimään päätyy eläimiä erilaisista olosuhteista. Suurin osa koirista muuttaa keskukselle pitovaikeuksien takia.
  • Kissat tulevat keskukselle useimmiten löytöeläiminä, mutta myös pitovaikeuksien vuoksi.
  • Eläinten luovuttaja on Onnentassu/Eläinten auttajat ry
  • Onnentassu on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 15494973
  • Huomioithan, että eläimet saattavat käyttäytyä kotioloissa eri tavalla kuin keskuksella, eikä useinkaan eläimien menneisyydestä ole täysin tarkkoja tietoja. Lemmikin kotiutumisessa saattaa myös vierähtää aikaa, joten uudelta kodilta vaaditaankin pitkäjänteisyyttä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja saat uskollisen perheenjäsenen.
Scroll to Top