Tarvitsemme vapaaehtoisia Onnentassuun

Eläinsuojelukeskus ja -hoitola Onnentassu tarvitsee pirteitä ja reippaita vähintään 18-vuotta täyttäneitä vapaaehtoisia riveihinsä. Yläikärajaa meillä ei ole.

Perehdytyspäivät

Vapaaehtoiseksi meille pääsee vain tutustumis- ja perehdytyspäivän kautta. Perehdytyspäiviä järjestetään neljästi vuodessa. Perehdytyspäivät ovat meillä Onnentassussa ja niihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

 

Voit valita mitä tekisit

Vapaaehtoisten työnkuva voi muokkautua oman osaamisen perusteella, meille kelpaa kaikenlainen koulutus ja tausta. Riittää, että pidät kiinni siitä mitä olet sopinut ja luvannut. Suurin tarve on ihmisistä, jotka pystyvät sitoutumaan säännölliseen rytmiin, esimerkiksi kerran viikossa aamuvuoroon (klo 7-12). Vapaaehtoisvuorosi voi olla kerran viikossa tai vaikka kerran kuukaudessa. 

Voit vaikka

  • Järjestää tapahtumia
  • Kerätä lahjoituksia kauppakeskuksissa
  • Tehdä tiedotteita
  • Leipoa kakkuja
  • Pitää puffetteja
  • Vaihtaa loistelamppuja
  • Tarjota hoivaa löytöeläimille
  • Siivota kissanhiekkalaatikoita
  • Tehdä perussiivouksia
  • Tehdä lumitöitä
  • Ulkoiluttaa koiria
  • Leikittää eläimiä
  • Ruokkia eläimiä...

Mitä vain missä tunnet osaamisesi olevan vahvoilla ja haluat  tarjota juuri sitä osaamistasi meille.

Vapaaehtoisvuorossa on yksi vapaaehtoinen kerrallaan. Yksin meillä ei olla koskaan, vuorosta ja vuoron sujuvuudesta vastaa aina Onnentassun eläintenhoitaja.